Suomi sai vuosituhannen alussa Pisa-tutkimusten vertailussa ihailua oppilaiden korkeasta taitotasosta ja hyvistä oppimistuloksista. Tutkimustulokset yllättivät meidät suomalaiset täysin. Ja sitten alkoi tapahtua. Tehtiin paljon vääriä päätöksiä, mitkä näkyivät vuoden 2018 Pisa-tuloksissa, kun Suomesta tuli koulutuksen alisuorittaja.
Koulutuksen korkeaa tasoa pidettiin itsestäänselvyytenä. Sipilän hallituskaudella leikattiin koulutuksesta lähes 700 miljoonaa. Naivia ajattelua, että resursseja vähentämällä hyvät oppimistulokset säilyisivät. Pisa-menestyksen huumassa kouluihin tunkeutui erilaisia konsultteja ja yritysmaailman kauppamiehiä. Heillä oli omasta mielestään taikasauva mitä opettajien pitäisi koulussa tehdä, jotta saisimme upean järjestelmämme tuotteistettua, sekä oikeanlaista oppilasainesta ulos kouluista.
Ammattilaisten panosta kehitystyöhön vähennettiin. Ihmiset, jotka eivät ole päivääkään opettaneet, alkoivat säätämään koulun arjessa. Tästä kaikesta seurasi se, että opetus pirstaloitui ja asenteet koulua, sekä oppimista kohtaan laskivat. Lapsia jätettiin selviämään ilman opetusta, koska itseohjaavuuteen tuli kannustaa. Samaan aikaan yhteiskunnassa erot perheiden tilanteissa kasvoivat ja digitaalinen maailma alkoi syrjäyttämään lukuharrastusta, sekä nakertamaan pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Monet kokeneet opettajat kokivat vuonna 2014 uuden opetussuunnitelman äärellä, etteivät taida osata opettaa enää ollenkaan ja ovat tehneet kaiken aina väärin. Yhä enemmän opetukselta aikaa alkoi viemään oppilashuollolliset asiat, lomakkeiden täyttämiset ja tunne, ettei pystytä tarjoamaan riittävää tukea oppilaille.
Olemme tahtomattamme kärvistelleet koronapandemian kourissa ja maailman huolien puristuksessa kohta kolme vuotta. Inflaatio jyllää, julkinen raha vähenee, hyvinvointialueiden muhkeat himmelit käynnistävät rahaimurinsa vuoden vaihteessa. Ensi vuonna useissa kunnissa leikataan sivistyksestä. Kaiken järjen mukaan nyt pitäisi lisätä kasvatuksen ja opetuksen määrärahoja, koska jo otsaluullakin näkee, että tarve elvyttämiselle ja lisäresursseille on todellinen. Saamme median kautta jatkuvasti viestiä, että lasten yksinäisyys on lisääntynyt, syrjäytyneitä nuoria on enemmän kuin koskaan ja mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Yhteiskunnan osaamistaso on pudonnut. Osalla peruskoululaisista ei ole valmiuksia jatkaa edes toiselle asteelle. Koulutusjärjestelmän kehittämisen pysähtyminen uhkaa jo tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotasoa.
On asia erikseen, jos päätetään, ettei Suomessa enää panosteta koulutuksen laatuun ja tekeminen sopeutetaan vajavaisiin resursseihin. Silloin rima lasketaan luvan kanssa alemmas. Tämä on voitava sanoa myös rehellisesti ääneen. Valehteleminen uuvuttaa opettajat. Opettajat lupaavat oppimisen tuen suunnitelmapalavereissa huoltajille ja oppilaalle, että opetusta eriytetään ja tukea lapsille annetaan. Perheet ja lapset uskovat ja luottavat kouluun. Varsinkin aineenopettajat tajuavat, että tukea ei pysty antamaan, vaikka on luvattu. Eikä edes opettajan oma koulutus välttämättä riitä opettamaan erityisen tuen oppilasta. Hyvällä moraalilla varustettua opettajaa tällainen älyllinen epärehellisyys uuvuttaa ja moni on jo vaihtanut tuskastuneena alaa.
Minun mielestäni nyt on koulutuksen kunnian palauttamisen aika. Laadukas koulutus ja osaaminen ovat tie yksilölle ja kansakunnalle selvitä hengissä ja menestyä. Emme voi suostua oikeiston väläyttämiin vaatimuksiin, että ensin odotellaan talouskasvua ja vasta sitten panostetaan koulutukseen. Talouskasvua ei nimittäin tule, jos meiltä loppuvat osaavat työntekijät. Meidän kasvatus- ja opetusalan ammattilaisten on otettava johtajuus ja ohjat takaisin omiin käsiimme. Meidän tulee määritellä, miten esimerkiksi inkluusio toteutuu parhaiten ja millaisesta tuesta oppilaat hyötyvät missäkin vaiheessa. Meidän on kerrottava, miten koulutusjärjestelmää tulee kehittää ja miten tämän hetken valuviat korjataan. Antakaa meille mandaatti, tämä asia hoidetaan kuntoon!