Voihan video! Nyt tulee poliittinen turhautunut purkaus:
Sivistyslautakunta yksimielisesti esitti, ettei vuonna 2023 asetettaisi kasvatukselle ja opetukselle LUMO-ohjelman säästötavoitteita. Tiedämme Lahden tilanteen liian hyvin. Oppimisen tuen tarve on lisääntynyt ja oppimisvaje on kasvanut, henkilökunta on kovilla eikä ammattilaisia ole riittävästi. Meistä olisi ollut tärkeä investoida lasten, nuorten ja opetusväen hyvinvointiin, jotta säästyisimme valtavilta kalliilta korjaavilta toimenpiteiltä myöhemmin ja ehkäisisimme nuorten syrjäytymistä. Yksikin koulusta kotiin jäävä nuori on liikaa.
Mutta ei. Valtuusto enemmistön voimin (kok, ps, kd, pro lahti ja kesk.) jyräsi demarit ja vasemmistoliiton päättäessään vuoden 2023 talousarviosta ja sivistykselle asetetuista säästövelvoitteista.
Sivistystoimessa viranhaltijat tekevät työtään valtuuston päätösten mukaisesti. Ei he muuta voi. Merkittäviä säästöjä saadaan henkilökuntaa ja oppitunteja vähentämällä. Nyt me sivlan jäsenet saamme kirjallisia vetoomuksia, soittoja ja tapaamispyyntöjä, jotta estäisimme edessä olevia toimenpiteitä. Meille kerrotaan miten hirveän huonoa seuraa, kun pienryhmiä lopetetaan tai ei perusteta, aineopettajien sijasta luokanopettajat opettavat alakoulussa englantia, ryhmäkokoja kasvatetaan, henkilökuntaa vähennetään.
Olo on hurja. Tuntuu välillä, että olisi kuin talonrakentaja, joka tietää miten laudat tulisi toisiinsa kiinnittää ja halu on kova saada talo valmiiksi, mutta vasara ja naulat vietiin työmaalta pois. Talon ympärillä olevat ihmiset odottavat talon valmistumista eivätkä ole tietoisia, miksi urakka kusee eikä talo valmistu.
Tässä oli poliittinen turhautunut purkaus.
Alan miettiä miten olosuhteista huolimatta selviämme tilanteesta. Onneksi tätä miettimistä ei tarvitse tehdä yksin. Lahden sivla ja sivistystoimen viranhaltijat tekevät parhaansa hyvässä yhteistyössä. Seuraava kokous on jo ensi tiistaina.